Heraisolaatti ja naaman näpyt

Smoothie on muodostunut joka arkiaamuiseksi rutiiniksi. Se on helpo tehdä etukäteenkin ja mikä tärkeintä: kätevä ottaa mukaan työpaikalle. Herään aamulla usein hyvin aikaisin ja lähden töihin, eikä niin aikaisin vielä maistu ruoka. Siksi aamiaisen on oltava helposti mukaan otettavaa sorttia.

Smmothien sisältö vaihtelee, mutta perusrunkona on banaani, marjat, viherjauhe, ja joku proteiinin ja rasvan lähde. Lisäsin syksyn aikana aamusmoothieeni heraisolaattijauhetta, ensin neljännes, sitten puoli desiä. Kylläisyys parani mutta naama alkoi ryttyillä.

Kasvojeni iho on luonnostaan tasainen, mutta viimeisen parin kuukauden aikana olen huomannut sen muuttuneen kauttaaltaan epätasaiseksi. Varsinaisia näppyjä tai finnejä ei ole edelleenkään kuin satunnaisesti mutta sellaista pientä kohoumaa joka paikassa. Ja mustapäitä. Tiedä sitten onko se heraproteiinista, mutta ehkä voisin kokeilla pari viikkoa, kuukauden olla ilman tai kokeilla vaikkapa riisiproteiinia. Toisaalta olen kyllä sen verran lihansyöjä, että varsinainen proteiinilisä ei ehkä ole välttämätön.

Moni suosittelee heraisolaattia parhaana proteiinina, mutta ehkä se ei ole ideaali iholleni. Tosin on aika mahdotonta tietää, mistä kasvojeni ihon muutokset johtuvat. Kaikenlaisia syitä olen koittanut hakea, mutten löydä kuin kaksi muutosta, jotka voisivat liittyä ihon epätasaisuuteen. Tai sitten se on jotain suurempaa matematiikkaa. Ensimmäinen on heraisolaatin käyttö joka arki-aamu ja toinen on kosmetiikka.

Meikkaan hyvin harvoin, joten meikeistä iho-oireet eivät johtune. Kosmetiikan, eli minun tapauksessani kasvoveden, -voiteen ja -saippuan, olen vaihtanut Madaraan, joka on mukavan raikas luomuvaihtoehto. Ehkei se kuitenkaan sovi iholleni? Toisaalta, koska käytän laiskasti meikkiä, en myöskään joka päivä kuuraa kasvojani perusteellisesti. Ehkä pitäisi?

Kasvosaippua on aivan ihana, joten todella toivon, ettei tämä johdu siitä. Käytön aloittaminen ajoittuu suunnilleen samoihin aikoihin iho-oireiden kanssa. Tai tiedä häntä, yhtenä aamuna vain yhtäkkiä huomasin, että onpas muuten kasvojen ihon epätaisisuudet pysyneet jo kauan. Tämä ei ole siis normaalia, minulle, siloposkelle. Jostain tämä ihon epätasaisuus tulee, mutta kun tietäisi mistä! Ei kai tämä vanhenemisesta johdu...

Joulun aikaan tuli oltua pari viikkoa ilman minkäänlaisia ihonhoitorutiineja mutta epätasaisuus on ja pysyy. Olin samoihin aikoihin myös pari viikkoa ilman heraisolaattia, mutta ehkä naama tarvitsee pitemmän ajan toipuakseen. Joka tapauksessa kummastuttaa, mistä tämä röpelö oikein johtuu.

Pieni reps

En tiedä mikä eilen oikein vaivasi, mutta koko päivän teki mieli vain syödä. Herkkuja. Onneksi kaapit on siivottu houkutuksista, enkä sentään ollut niin epätoivoinen, että olisin lähikauppaan lähtenyt. Onnistuin kärvistelemään päivän, mutta illalla tuhosimme miehen kanssa viimeiset joulukohvehdit. Onneksi kääreestä paljastui "vain" pieni rasia suklaakuorrutteisia marmelaadeja. Suklaakonvehdit olisivat olleet liikaa.

Join vettä ja teetä koko päivän kyllä ihan reippaasti ja söinkin normaalisti mutta ehkä etäpäivä ja työn jumittaminen aiheutti mielitekoja, tai lievää ahdistusta, jota herkuilla kuvittelen korjaavani.

Eilen jäi liikunta kokonaan, kun olin maanantain maastavedoista vielä jumissa ja väsynyt. Ehkä ulkoilu koiranilmasta huolimatta olisi tehnyt terää. Jotenkin vain ulkoilu tahtoo jäädä, kun aina "pitäisi" mennä juoksemaan ja kunnolla hikoilemaan. Rauhallisempi liikunta ei oikein maistu. Mieluummin lyhyen aikaa ja kovaa kuin pitkän aikaa ja rauhallisesti. Tässä olisi korjausliikkeen paikka.

Rauhallista liikuntaa ja arkiaktiivisuutta lisää, kiitos.

Punnitus

Paino 92,5 kg, huh.

Ruuasta

Kuin varkain tämä blogi painottuu ruokavalioon ja liikuntaan, mutta kokonaisvaltainen hyvinvointi ja se alkuperäinen tarkoitus on mukana edelleen, taustalla. Ehkä on helpompaa aloittaa konkreettisista askeleista kuin epämääräisemmistä ja laajemmista asioista. Yksi pala kerrallaan!

Niin, ruuasta. Itselleni ja ruuansulatukselleni parhaiten sopii ruokailu kolmasti päivässä. Olen kokeillut myös tiheämpää ateriarytmiä ja pienempiä annoskokoja, mutta se ei sopinut ollenkaan. Ei, vaikka fitnessgurut kuinka tätä suosittelisivat. Tuntui, että mahassa on kokoajan jotain ja "jatkuva" syöminen turvotti. Sitten olin pitempiä aikoja ulkomailla, jolloin huomasin, että aamiainen-lounas-päivällinen -rytmi sopii mahalleni hyvin.

No miltä ruokavalioni sitten näyttää? Keskimäärin seuraavanlaiselta.

Aamiainen: Smoothie:
2 dl marjoja (mustikka, mustaherukka, puolukka)
0,5 dl heraisolaattijauhetta (ei ehkä sovi?)
2 rkl pähkinöitä/manteleita tai pieni avokado
1-2 tl viherjauhetta, osa välillä MSM-jauhetta
1 rkl tyrnirouhetta
1 banaani (joskus omenasose tai mango)
0,5 tl kanelia (ceyloninkanelia - ei kumariinia)

Joskus lisänä 1-2 porkkanaa tai omena.

Lounas: Jotain proteiinia (liha, kana, kala), yleensä lämmin kasvislisäke, joskus peruna/riisi/pasta, aina 5 dl vihersalaatti. Joskus lisänä omena tai 2 mandariinia.

Päivällinen: Samantyyppinen kuin lounas, useimmiten mukana peruna/riisi/pasta/ruisleipä. Salaatin kanssa loraus pähkinä/oliiviöljyä (tai pieni avokado) ja omenaviinietikkaa tai hapankaalia. Jälkiruokana turkkilainen jogurtti marjojen tai hedelmien kanssa. Joskus pala raakakakkua tai pähkinätaatelipatukka.

Osallistuin syksyllä Kukka Laakson ja Sami Sundvikin laatimaan Alku-valmennukseen, mutten noudattanut sitä 100-prosenttisesti. Sain sieltä kuitenkin hyviä vinkkejä ruuan määriin, makroravinteisiin ja siihen, mitä kannattaa syödä.

Alku-ruokavaliohan perustuu pitkälti maidottomuuteen ja gluteenittomuuteen. Melko maidottomalla ruokavaliolla olen mennyt jo pitemmän aikaa, mutta hapanmaitotuotteet (jogurtti, kermaviili) maistuvat ja sopivat ruuansulatukselleni. Ei tietenkään lappamalla, niin kuin ei mitään ruoka-aineita, mutta sopivasti, itseään kuunnellen. Kokeilin myös olla ilman, mutta herkkuhimoni pysyy paremmin hallinnassa jälkiruokajogurtin kanssa kuin ilman.

Täysin gluteenittomalla ruokavaliolla en ole. Uskoin aluksi sinisilmäisesti Alku-valmennuskaksikon juttuja gluteenista ja sen vaikutuksista. Joillain se varmasti pätee ja keliaakikoille asiahan on selvä. Mutta itse olen "harmaalla alueella" gluteenin suhteen.

Omalla kokemuksellani voin sanoa, että vehnä on minulle se ongelma, ei niinkään muut gluteenia sisältävät viljat. Ruisleipää voin syödä palan pari ilman ongelmia, mutta tavallinen pitsa tai pasta-annos aiheuttaa hurjaa turvotusta mahassa. Turvotusta, joka ei ole järkevässä suhteessa syödyn ruuan määrään, vaan maha turpoaa ihan holtittomasti. Rukiin kohdalla en ole tätä huomannut. Mutta tässä pitää olla tarkkana. Moni ruisleiväksi itseään mainostava leipä on oikeasti "ruisleipää" ja osa viljasta on vehnää. Jälkiuunipalat on suosikkini. Ei vatsaoireita minulla. (Ei ole maksettu mainos. Älä käytä, jos aiheuttaa ongelmia.) Herkkua avokadon alla.

Ruokarytmi on siis kohtuu kunnossa, makroravinteetkin jotenkin, mutta edelleen työn alla on riittävä sopiva ruuan määrä. Ihan nappiin ei nykyinen ruuan määrä tai laatu ole, koska iltaisin minua vaivaa usein herkkuhimo. Ehkä osasyynä on tottumus, mutta silloinhan siitä voi opetella pois. Diili: 2 viikkoa ilman iltaherkkuja (poislukien lauantain karkkipäivä).

Aamiaiselle voisin hyvin lisätä kasvista. Porkkanat maistuvat pelkiltään, mutta on tylsä syödä joka aamu samaa. Porkkanalle en oikein keksi helppoa vaihtoehtoa, paitsi ehkä kukkakaali. Raaka kukkakaali on namia, muttei ehkä ilman dippikastiketta... Toisaalta, ehkä aamun marja-annos riittää ja marjajauhe antaa lisää kuitua.

En usko, että kaukaa rahdatut jauheet ja muut ripellylkset olisivat jotenkin ehdottoman välttämättömiä terveellisessä ruokavaliossa. Sitä enemmän uskon marjojen ja kasvisten voimaan päivittäisessä ruokavaliossa.

Lounaan ja päivällisen varsinainen ruoka vaihtelee päivittäin. Kaverina on lähes aina salaatti: vihreää salaattia, kurkkua, tomaattia, paprikaa. Voisin panostaa lämpimässä kasvislisäkkeessä kaalien ja juuresten käyttöön, varsinkin näin talvikaudella. Kaalilaatikosta ja kaalikääryleistä on tullut kuin varkain hyvää - en tykännyt niistä lapsena yhtään.

Suurin kompastuskivi on iltaruoka. Ehkä kuvittelen, mutta kun olen syksyn mittaan lisännyt aamiaiselle porkkanoita ja pähkinöitä, on ilta ollut helpompi. Alkuun käytin heraproteiinia pari ruokalusikallista, vaikka "annos" on puoli desiä. Lisäsin syksyn aikana annosta puoleen desiin, mikä tuntuu lisäävän aamun - ja päivän - kylläisyyden tunnetta. Samalla tosin naamani on alkanut oireilla, mutta siitä lisää myöhemmin. Proteiinijauheen laatua ja tarpeellisuutta kyseenalaistan kuitenkin.

Ehkä aamiaiseni ja lounaani eivät kuitenkaan ole riittäviä tai itse päivällinen on puutteellinen, mutta jälkiruoka on illalla saatava. Jogurtti on hyvin toimiva, ja kun vielä keksisin siihen sopivan pienen makean lisän - voilà - täydellinen jälkiruoka.

Vettä juon työpäivän aikana litran pari joko ihan vetenä tai osan vihreänä teenä. Aamulla otan usein myös lasillisen vettä, johon sekoitan puolikkaan sitruunan mehun. Juon veden aterioiden välillä, jotta ruuansulatus voisi toimia "laimentumatta". Illalla, töiden jälkeen, juominen kuitenkin tahtoo jäädä. Tämä vaikuttanee myös herkkuhimoon. Kiinnitänpä huomioita veden juontiin illalla, erityisesti jos herkut hyppivät silmissä.

Ai niin, aamupunnitus unohtui. Olen aamulla vähän hitaasti lämpiävä, mutta ehkä huomenaamulla muistaisin.

Pakollinen joulutauko

Blogi jäi muutamaksi päiväksi, oho yli viikoksi, kun sain pahemman luokan flunssan. Ilmeisesti keuhkoputken tulehdus. Makasin neljä päivää täysin voimattomana, ja hetken olin jo varma, että pitää lääkäriin asti raahautua. Onneksi ei sentään, sillä pyhien aikaan ja vieraalla paikkakunnalla ”lomaillessa” ei olisi ollut ihan selvää, mihin olisi pitänyt mennä. Eikä se nyt niin akuuttia ollut. 

Onneksi usean päivän vuodelepo, torkkuminen, tolkuton nukkuminen, kuuman juoman litkiminen, Netflixistä kaikkien järkevien – ja järjettömien – ohjelmien katsominen ja dekkarin lukeminen teki tehtävänsä ja nyt on hyvä, levännyt olo aloittaa uusi aikakausi. 

Sekä oma pakkoleponi että vuoden vaihteen lähestyminen on saanut sekä minut että mieheni miettimään uusia alkuja. Parisuhteemme on hyvässä kunnossa, joten sellaisesta uudesta alusta ei ole kysymys. Puhuimme siitä, miten elämä menee helposti suorittamiseksi. Sitä tekee jotain, jotta pääsee tekemään jotain toista asiaa. Jotta pääsee seuraavaan hommaan, että voi tehdä taas jotain muuta. Ja niin edelleen. Tämä että-jotta-ketjuuntuminen, jota suorittamiseksikin kutsutaan, aiheuttaa stressiä. 

Itsellä joogaaminen ja tietoinen ajatusten hallinta ovat auttaneet pysähtymään ja keskittymään hetkeen. Silti herkästi alan suunnitella asioita ja luon itse itselleni stressiä asioista, joita vaadin itseltäni. Monikaan niistä asioista ei olisi mitenkään pakollista. Ihan vapaaehtoisesti siis luon itselleni paineita. Mutta tänään kyllä siivoan kaappejani enkä ota tästä suunnitelmasta stressiä. On vielä mukavampi aloittaa muutos, kun on kaapitkin jotenkin reirassa.

Miehen kanssa olemme puhuneet suorittamisen vähentämisen lisäksi ruokavaliosta. Perusarkiruoka mielestämme riittää vallan hyvin painon pudotukseen. Meillä molemmilla on jonkun verran pudotettavaa, ehkä 10 tai 20 kiloa, mutta kilomääriä tärkeämpää on pysyvä elämänmuutos, joka lähtee ajattelutavasta ja koko elämän hallinnasta. Punnitsen itseni huomenaamulla ennen aamupalaa ja alan seurata painoani viikoittain. Tiedän, ettei paino ole täydellinen mittari, mutta ainakin minun tapauksessani on tärkeä saada sitä alas. Ja insinöörinä tykkään mitata asioita. Ei näillä treenimäärillä 20 liikakiloa ole pelkkää lihasta…

Lopetamme herkuttelun ja sokerin syönnin arkena, mutta lauantaina saa herkutella. Karkkipäivä on vähän huono termi, koska en itse niin karkista välitä, mutta ehkä se on kuitenkin laajemmin käytössä kuin herkkupäivä tai joku muu. Siis lauantaista tulee meidän karkkipäivämme. Muina päivinä ruokailu on normaalia arkiruokaa. Jälkiruoka kuuluu iltaruokaan, mutta jälkiruuaksi käy esim. jogurtti marjoilla. Rasvakammoinen en ole mutta ylenpalttista lisäaineiden syöntiä koitan välttää. Omasta ruokavaliostani postaan myöhemmin tarkemmin. Olen mm. syksyn ajan etsinyt täydellistä aamupalaa.

Blogia aloittaessani minusta jo tuntui, että olen valmis muutokseen. Nyt huolellisesti levänneenä asia tuntuu vieläkin kirkkaammalta. On helppo aloittaa puhtaalta pöydältä. Ehkä tauti olikin hyvä asia. Ja on mahtavaa, että mieheni on mukana asiassa. Nyt kaapit järjestykseen ja vaikka uimaan!

Positivismia

Blogini on alkanut vähän negatiivissävytteissesti. Äänensävyn olen koittanut pitää toteavana, ei voivottelevana. Valitushan ei auta, ellei itse sille jotain tee. Jotta kirjoittaminen ei pyörisi vain negatiivisten asioiden ympärillä, haluan kertoa myös niistä asioista, jotka ovat hyvin.

Uni. Nukun keskimäärin todella hyvin, joskin kaupungissa nukkuessa turvaudun usein korvatulppiin. Minulle on täysin normaalia nukkua koko yö putkeen. Nukkuminen onkin minulle hyvä mittari: Jos nukun levottomasti (eli en yhteen putkeen) ja heräillen tämän tästä, tiedän, että nyt on stressitasot liian korkeat ja osaan hiljentää. Tämän olen oppinut kantapään kautta.

Mies. Minusta tuntuu, että minulla on maailman paras aviomies. Toki otanta aviomiehistä rajoittuu tähän yhteen, joten kovin varmaa tietoa tämä ei ole. Mutta on se, ihana, huomaavainen, rakastava, jämäkkä, huumorintajuinen, huolehtiva, luotettava ja vahva. Jonkun kerran tuli astuttua paskaan ennen kuin löysin kultaa.

Liikunta. Olen perusterve ihminen, joten liikkumiselle ei ole esteitä satunnaista polvivaivaa lukuun ottamatta. Jos kympin juoksulenkki onnistuu polvesta huolimatta ilman kipuja ja salilla rauta nousee hallitusti, mikään ei estä tekemästä näitä jatkossakin. Järkevyyttä ja johdonmukaisuutta toki tarvitaan liikunta-annoksiin, mutta siitä lisää myöhemmin.

Työ. On vähän ristiriitaista laittaa positiivisuusosioon työ, kun se aiheuttaa myös niitä negatiivisia tunteita. Liekö se jotain luterilaisen työmoraalin sanelemaa, mutta työ on minulle tärkeä. Haluan tehdä jotain merkityksellistä, käyttää osaamistani, oppia uutta, kehittyä ja haastaa itseäni. Se, että nykyinen työnteko on epävarmaa yt-neuvotteluiden värittämää pätkähomma, on vähentänyt innostustani työhön. Mutta sehän ei ole työn vika, vaan säästötarpeiden ja yksisilmäisen henkilöstöpolitiikan. No, siitäkin ehkä myöhemmin lisää. Henkilöstöpolitiikasta voisin kyllä paasata vaikka kuinka.

Raha. Ainahan rahaa enemmän voisi olla, mutta koska olen pienestä pitäen oppinut säästäväiseksi, ei rahan kanssa ole ollut edes opiskeluaikana mitenkään ylitsepääsemättömän tiukkaa. Toki on ollut aikoja (vuosia), jolloin sitä on laskenut joka euron ja sentin, mutta nykytilanne on kohtalaisen stabiili eikä henkilökohtaista konkurssia ole näköpiirissä.Muttei kyllä mitään roopeankkamaisia rahakylpyjäkään ole näköpiirissä.

Tavoittelen...

Onnellisuutta. Vaikka olen (ollut?) peruspositiivinen ihminen, olen viimeaikoina (vuosia!) huomannut ahdistuvani asioista. En löydä ulospääsyä ja todellinen onnellisuus on hakusessa. Ymmärrän, etten halua olla kokoajan hullun onnellinen. Jatkuva happy-happy-joy-joy-paahtaminen ei toimi, kai sen kaikki tietää. Ei toimi ainakaan minulla. Ymmärrän, että elämässä on ylä- ja alamäkiä, mutta se, mitä haluan nykyisestä muuttaa, on oma suhtautumiseni vastoinkäymisiin. Oli se sitten iso tai pieni vastoinkäyminen, elämä jatkuu, yleensä. Murehtiminen ei lisää kenenkään hyvinvointia. Siitä haluan pois.

Terveyttä. Terveyteen liitän liikkumisen, ruuan ja levon. Pohdin aluksi, josko blogista tulisi vain treeniblogi, mutta sitten tajusin sen olevan liian yksipuoleinen. Toisaalta monissa treeniblogeissa käsitellään aiheita laidasta laitaan, joten ehkä se ei olisi rajoittanut tajunnanvirtaani. Halusin kuitenkin katsella elämää laajemmin, rajoitteetta, joten tästä ei tullut treeniblogi vaan päiväkirja- elämäntapa-, hyvinvointi-, haaste-, treeni- ja ruokablogin ristisiitos. Tippaleipäblogi? Kutsu vaikka kukkaseksi. Ei nimi blogia pahenna, vai kuinka?

Hyvää oloa. Rauhaa, stressittömyyttä pienempää stressiä, sisäistä ja ulkoista hyvinvointia. Kyllä sen sitten tietää. Sen takia mitään yksittäistä tarkkaa tavoitetta en pystykään asettamaan, kun se on se oikea fiilis, joka ratkaisee. Se oikea fiilis, jota ei saa syömällä napansa täyteen herkkuja tai olemalla liikkumatta, varsinkaan ulkoilmassa. Eikä nyt tarkoita mitään askeesia, vaan kaikin puolin kestävällä pohjalla olevaa hyvää oloa. Haluan tehdä asioita, joista nautin ja nauttia asioista, joita teen. Oho, tulipa aforismi.

Miksi?

Miksi ihmeessä kukaan täysjärkinen alkaa pitää julkista blogia omista ongelmistaan? Itsellä ei rohkeus riitä pitää tätä julkisesti omalla nimellä, joten anonyyminä mennään. Tulen kirjoittamaan asioista rehellisesti, joten anonymiteetti lienee tarpeen. Ja miksi juuri blogi? No, kun asiasta tekee julkista, lipsuntaa tulee vähemmän. Ehkä. Ja olen hirveän huono kirjoittamaan paperista päiväkirjaa.

Kaipaan kanavaa kirjata ylös ja kertoa asioista. Kirjoittaminen auttaa näkemään asioita eri perspektiivistä, varsinkin jos kirjoittaa pääasiassa ilman tiukkaa suodatinta. Kirjoittaminen voi auttaa näkemään omat ongelmat eri valossa, mikä edesauttaa ratkaisujen löytämisessä. Kai tavoittelen jonkinlaista tukeakin, vaikken odota tämän nousevankaan suosituksi blogiksi. Mutta tuskin olen yksin ajatusteni kanssa. Tuskin olen ainoa, joka tavoittelee parempaa elämää ja on kyllästynyt nykyiseen meininkiin. Ja kun jotain kirjoittaa, on siinä mustaa valkoisella. Voi myöhemmin tarkistaa, että mitähän sitä tuli luvattua.

Elämänmuutosta voi lähteä hakemaan monella tavalla. Blogaaminen (toisilla bloggaaminen) on yksi tapa pitää päiväkirjaa, purkaa tuntojaan ja saada vertaistukea. Kun kerran some-kulttuuri rehottaa, blogin pitäminen on trendikästäkin. Muttei tästä mitään fitness-elämäntapablogia saa – kaikki kunnia vain lajin harrastajille (ja juu, tiedän, niitä on useita eri lajeja, mutta käytännöllisistä syistä niputan ne yhdeksi, fitnessiksi). Elämänmuutosblogi, eh? Kuulostaa hipiltä. Purkautumiskanava, se tämä blogi voisi olla.

Vuoden muutos

Olen kyllästynyt nykyiseen ajattelutapaani. Kierrän kehää enkä etene. Ajatteluni on turhan jyrkkää, ehdotonta, pessimististä ja sulkeutunuttakin. Ulos se ei ehkä näy, mutten voi hirveän hyvin. En usko masennuslääkkeisiin enkä kaipaa terapiaa, vaan uskon, että ollakseen pysyvä muutoksen on tultava sisältä päin ja omasta tahdosta. On haluttava riittävästi muutosta, jotta se voi tapahtua ja jotta se kestää. Liian monta yritelmää on tullut tehtyä. Nyt haluan onnistua. Pysyvästi. Piste.

Ryhdyn vuoden mittaiseen elämänmuutokseen. En vielä ole tarkkaan määritellyt, miten haluan elämääni muuttaa. Tavoitteita pitää olla, mutten halua tehdä niistä huonoa isäntää. Mutta miten voi lähteä elämänmuutokseen, ellei tiedä millaisen elämän haluaa? Ainakin tiedän, mitä en halua.

Mistä en pidä elämässäni nyt?

• Tunnen itseni usein riittämättömäksi
• En osaa nauttia hetkestä
• Lykkään asioita
• Pidän tulevaisuutta epävarmana ja pelkään sitä
• Työn jatkuvuus on epävarmaa eikä työnsä hyvin tekeminen tunnu riittävän
• Olen ylipainoinen

Ajatuksenani on käsitellä blogissa näitä kaikkia, ei järjestyksessä eikä muutenkaan loogisesti, ja yrittää löytää niihin ratkaisuja. Ihminen ei ole yksinkertainen laite, joten kaikki liittyy kaikkeen.

Yleensähän tällaiset elämän muutokset tai elämän hallinnan kehittämiset aloitetaan tammikuussa, mutta miksi ihmeessä pitäisi sinne asti odottaa, jos nyt jo tuntuu vahvasti siltä, että on aika? Eihän kannata mässäillä joulua ja vasta tammikuussa kiristää vyötä, jos voi jo jouluna tiedostaa asian?

Tästä se lähtee.