Viikonlopun kurimus

Viikonloppu ei mennyt niin kuin piti. Yksi karkkipäivä riistäytyi kahdeksi ja määrät olivat suhteettoman suuria. Toisaalta tein ruuaksi pizzaa kukkakaalipohjalla, joten varsinainen syöminen oli aika onnistunutta. Suklaata ja maissilastuja meni ihan liikaa. Jos jotain hyvää tästä koittaa hakea, niin eipä ole kämpässä enää suklaajemmoja, vaan kaikki tulevien karkkipäivien syötävät on ihan itse ostettava kaupasta. Vähän niin kuin pohjakosketus, eh.

Hah, tässähän on oma versioni trendikkäästä 5:2-dieetistä: 5 päivää siistiä syömistä ja 2 päivää mässäämistä. Not...

Ensi viikonlopusta odotan seesteisempää herkkujen suhteen, koska olemme koko perhe perjantaista sunnuntaihin maalla, enkä siis ole yksin herkkujeni äärellä. Ei sillä, että mies olisi mikään tiukasti valvova silmä, mutta haluan ihan itse olla paremmin ruodussa. Vaikka viikonloppu menikin huonosti, en siitä lannistu vaan jatkan tänään normaalisti. Juon vettä ja syön oikein. Paluu perussettiin.

Olen huomannut, että työpäivät sujuvat ruodussa keskimäärin paremmin kuin vapaapäivät. Ehkä vapaapäivänä on kokoajan mahdollista ajatella ruokaa ja syömistä, kun taas työpäivänä minulla on eväät mukana. Silloin syön sen, mitä olen edellisenä iltana päättänyt, ja se on yleensä aika järkevää. Viikonloppuisin taas päivärytmi rikkoutuu ja pitäisi keksiä järkevää tekemistä, jotta ajatus ei pyörisi ruuan ympärillä. Siinä on vielä työsarkaa.

Miten voisin parantaa ruokailua viikonloppuisin? Ensimmäinen askel on ongelman myöntäminen. Olen huomannut ongelman jo aikaisemmin mutta lähinnä ummistanut silmäni siltä. Työntänyt ajatuksen jonnekin kauas. Ja jatkanut viikonloppuisin herkuttelua. Rajatonta herkuttelua esiintyy lähes ainoastaan silloin, kun olen yksin maalla vapaapäivänä. Ehkä ahdistun siellä tai kaipaan lohdutusta, ehkä en kehtaa mässäillä rajatta muiden nähden. Ehkä ahdistun kaikesta siitä tekemättömästä työstä, mitä näen joka paikassa, siitä riittämättömyyden tunteesta

Ounastelen, että viikonloppumässäilyni johtuu ainakin osin epävarmuuden peittämisestä ja siitä, että syöminen jotenkin rentouttaa ja vie ahdistavat ajatukset pois mielestä. Toisaalta en oikein osaa huilata ns. luvan kanssa vaan kokoajan pitäisi olla tekemässä jotain hyödyllistä. Ja syöminenhän on hyödyllistä... Nykyisellä työstressin määrällä ei ole mitenkään järkevää suorittaa vielä viikonloppunakin, vaan olisi hyvä osata nauttia ja rentoutua sekä pienellä puuhastelulla että sohvalla röhnöttämisellä, tai ulkoilulla, ihan mikä tuntuu silloin parhaimmalta. Ahdistavia ajatuksia voisin opetella purkamaan vaikka paperille tai sanomalla niitä ääneen. Ehkä opin kohtaamaan ahdistavatkin ajatukseni yksinäni ilman kauheaa mättämistä? Ei ne ajatukset syömällä poistu.